Skip to content

”Karjalan”piirakat kolmella tavalla (gluteeniton, maidoton, munaton)

Karjalanpiirakka_gluteeniton_vegaaninen

Kukapa ei rakastaisi uunituoreita karjalanpiirakoita! Piirakat ovat paitsi poikiemme suurta herkkua, myös kätevä eväs ja loistava välipala. Koska kaupasta ei löydy riisi- tai mitään muitakaan poikiemme ruokavalioon sopivia piirakoita, ne täytyy kuitenkin aina väsätä itse, halusi tai ei.

Puuron haudutus-kaulimis-rypytyssessio ennen piirakoiden valmistumista ei tosiaan aina jaksa innostaa tai ole edes mahdollinenkaan kaiken muun pikkulapsiperhehässäkän ohella. Nyt, kolmannen pienen allergialaisen muutettua kotiimme, ajan sekä unen ollessa kortilla, on aika alkaa vetämään niin sanotusti mutkia suoriksi vähän isommalla kädellä. Pikaperunamuusi, riisihiutaleista tai kotimaisesta kvinoasta keitetty puuro syntyy piirakoiden täytteeksi käden käänteessä ja ylenpalttiselta pulikoimiselta välttyy valmistamalla muutaman jättipiirakan pienten sijaan, jos ja kun aika tai jaksaminen ovat kortilla.

Alla olevat piirakoiden täytevaihtoehdot ovat peruna, riisi ja kvinoa. Pohjaksi voi valita joko tattari- tai durra- ja teffjauhoista valmistetun taikinan. ..Eli periaatteessa otsikon pitäisi olla karjalanpiirakat kuudella tavalla, mutta sehän olisi jo mennyt mahtailun puolelle 😀 Ohjeet ovat luontaisesti gluteenittomia, kaurattomia, maidottomia, kananmunattomia, soijattomia, pähkinättömiä ja maissittomia.

Karjalanpiirakka_gluteeniton_vegaaninen
Kvinoapiirakat

KVINOATÄYTE

  • 3 dl kotimaista luomu kvinoaa
  • 4,5 dl vettä
  • 2,5 rkl maidotonta margariinia (esim. lisäaineeton laktoositon Keiju rypsi)
  • 1 tl suolaa

Huuhtele kvinoa huolella – harso siivilän päällä helpottaa tätä toimenpidettä. Keitä kvinoa vedessä tai haluamassasi kasvimaidossa puuroksi (n. 10 min). Mausta lopuksi margariinilla sekä suolalla ja anna vetäytyä kannen alla jonkin aikaa.

PERUNATÄYTE

  • 400 g (1 pss) pakasteperunasoseainesta (Oolannin)
  • 2 dl ruokavalioon sopivaa kasvimaitoa
  • 2 dl vettä
  • 2,5 rkl maidotonta margariinia (esim. lisäaineeton laktoositon Keiju rypsi)
  • 0,5 tl suolaa

Valmista perunasose pakkauksen ohjeen mukaan. Anna vetäytyä hetki ennen käyttämistä.

 

RIISITÄYTE

Riisihiutaleista

  • 1 litra nestettä (esim. vettä, riisimaitoa, kookosmaitoa tai näiden sekoitusta)
  • noin 3,5 dl riisihiutaleita
  • ripaus suolaa
  • 1-2 rkl maidotonta margariinia (esim. lisäaineeton laktoositon Keiju rypsi)

Keitä puuro pakkauksen ohjeen mukaan. Sekoita joukkoon suola sekä margariini. Anna vetäytyä kattilassa kannen alla noin 15 minuuttia.

* Erimerkkisistä riisihiutaleista tulee erilainen koostumus puuroon. Esimerkiksi hienojakoisia Nalle-hiutaleita tarvitaan Myllyn Parhaan hiutaleita enemmän, jotta puurosta tulee piirakkaan riittävän jämäkkä. Huomaa, että sekä Nalle että Myllyn Paras riisihiutaleet ovat ”saattaa sisältää” tuotteita, joita ei suositella keliaakikoille. Urtekramin täysjyväriisihiutaleilla on Suomessa myönnetty Gluteenittoman tuotteen merkki, mutta itsellä ei ole vielä käyttökokemusta tuotteesta.

Puuroriisistä

Sekoita puuroriisit kiehuvaan veteen ja keitä noin 15 minuuttia välillä sekoittaen. Lisää kasvimaito ja keitä edelleen 15 minuttia sekoitellen. Lisää puuroon margariini sekä ripaus suolaa ja anna vetäytyä kannen alla ennen käyttämistä.

Karjalanpiirakka_gluteeniton_vegaaninen
ISO riisipiirakka

TATTARIPOHJA

  • 3 dl kotimaisia tattarijauhoja
  • 2,5 dl vettä
  • 2 tl psylliumia (Farina)
  • 1 tl suolaa

DURRA-TEFFPOHJA

  • 2 dl durrajauhoja
  • 1,5 dl teff-jauhoja
  • 3 dl vettä
  • 2 tl psylliumia (Farina)
  • 1 tl suolaa

Sekoita psyllium ja suola jauhoihin. Vaivaa jauhot veden kanssa tasaiseksi taikinaksi ja jätä kiinteytymään noin 15 min. Psyllium kiinteyttää taikinasta helpommin käsiteltävää. Pyöritä taikinasta pötköjä, joista leikkaat sopivan kokoisia ”kolikoita”. Kauli taikinakolikoista hyvin jauhoitetulla alustalla ohuita soikioita ja levitä keskelle haluamaasi täytettä. Rypytä ja nosta pellille. Paista piirakat 225°C noin 20 min. Sipaise paistettujen piirakoiden pintaan sulatettua maidotonta margariinia.

Ohjeesta tulee 2-3 pellillistä piirakoita, riippuen leipojan ”käsialasta”. Ylijääneet piirakat kannattaa pakastaa tai säilyttää viileässä ja käyttää paahtimen kautta ennen nauttimista.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Seuraa Erikoisen Hyvää leipomista myös Instagramissa ja Facebookissa!

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: