Miniporkkanamuffinit ja vaalea kakkupohja 2.0 (gluteeniton, vegaaninen)

Scroll down to content

Meillä kävi todella harmillisesti pojan syntymäpäiväjuhlien peruunnuttua sairastapauksen vuoksi. Näille kun ei voi mitään, niin yritämme uudestaan joku toinen päivä. Eikä ollut ensimmäinen, saati viimeinen kerta kun kolmen lapsen taloudessa näin käy. Päivänsankari suhtautui pettymykseen kyllä itkettävän urheasti <3.

Jotta eilisen aherruksista olisi hieman iloa, ajattelin nyt jakaa jo ennalta tutut, mutta hieman tuunatut ohjeet tänne. Juhliin oli valmistettu suklaakakkupohjainen täytekakku, miniporkkanamuffinit ja vaalea kakkupohja omenasosetäytteellä. Ohjeet, kuten Erikoisen Hyvää – reseptit aina, ovat kaikki vähintään luontaisesti gluteenittomia ja vegaanisia (kananmunattomia ja maidottomia).

Suklaatäytekakku oli tehty vanhalla tutulla Vadelmasuklaakakun ohjeella. Paistoin kerrokset erikseen (175°C, noin 30 min) ja täytin boysenmarjalla ja Sure Whipillä. Sure Whip sisältää paljon asioita, joita Erikoisen Hyvää -reseptiikassa ei tavallisesti käytetä, joten kurkkaa täältä muita vinkkejä kuorrutteisiin ja täytteisiin: Jouluiset täytekakut (maidoton, munaton, gluteeniton).

Miniporkkanamuffinit tein puolitetulla Porkkanapiirakan ohjeella. Lisäsin ohjeeseen ripauksen ksantaania, joka edesauttoi rakenteen kuohkeutta. Paistoin leivonnaisia noin 9 minuuttia 200°C. Ohjeesta tuli 25 pientä muffinia.

Jotta kuopuksellakin olisi ollut jotain sopivaa maisteltava juhlapöydässä, kokeilin Vaalean kakkupohjan ohjetta vielä hieman simppelimpää ohjetta ilman kookosta tai tapiokatärkkelystä ja syntyikin uusi, oikein mukiinmenevä kakkupohjan ohje! Kostutin pohjan riisimaidolla ja täytin Urtekramin makeuttamattomalla omenasoseella.

Vaalea kakkupohja 2.0

Kuivat ainekset

  • 4 dl hienoja riisijauhoja (Risenta)
  • 2 dl sokeria
  • 1,5 tl leivinjauhetta
  • 2 tl psylliumia (Finax)
  • ripaus suolaa (2 ml)

Nestemäisen ainekset

  • 1,25 dl neutraalin makuista öljyä (Keiju Rypsi)
  • 3,3 dl vichyä (tms. ”kuplavettä”)

Valmistus

  • Laita uuni kuumenemaan 200°C.
  • Pingota irtopohjavuoan (18 cm) pohjalle leivinpaperi.
  • Sekoita kuivat aineet huolellisesti keskenään.
  • Sekoita öljy ja kuplavesi.
  • Kääntele nestemäiset ainekset kuivien ainesten sekaan ja sekoita taikinaa vain sen verran, että saat jauhot sekoittumaan.
  • Kaada taikina vuokaan ja siirrä paistumaan välittömästi uunin alatasolla ensin 200°C  20 min. Laske lämpö 175°C ja paista edelleen noin 25 min.

Kakun idea on se, että kohotus tapahtuu nopeasti ja kuohumista tehostetaan edelleen kuplavedellä. Kakku on täten tärkeää saada uuniin paistumaan välittömästi, joten muista kuumentaa uuni ennen ainesten sekoittamista! Suosittelen käyttämään nimenomaan Finaxin psylliumia, sillä olen tämän leivonnaisen kanssa saanut parhaan lopputuloksen. Anna kakun jäähtyä ennen kerroksiin leikkaamista. Kakun reunat tapaavat kovettua, joten kostuta ne hyvin, tai leikkaa ohuelti pois ennen täyttämistä.

Lisää gluteenittomia ja vegaanisia herkkuja Erikoisen Hyvää -reseptikirjoista! Liitythän seuraamaan Erikoisen Hyvää myös Instagramissa ja Facebookissa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: