Suomalaista superfoodia Impolan Kasvitilalta

Scroll down to content

*Yhteistyö: Impolan Kasvitila*

Tämän kevään tilanne on saanut varmaan aika monet meistä punnitsemaan arvojaan. Seikka, jota arvostan ainakin itse entistäkin enemmän terveyden lisäksi on kotimainen, puhdas ja ravitseva ruoka.

Kotimaisia ruoantuottajia googlaillessani muistin Impolan kasvitilan tuotteineen: ”Impolan Kasvitila toimii Sastamalassa Kämmäkän kylässä. Tila on ollut saman suvun hallussa jo 1800-luvun lopulta lähtien ja nykyinen yrittäjä Kaarlo Impola on järjestyksessä neljäs isäntä. Tila sijaitesee rauhallisella maaseudulla kaukana isoista liikenteen tai teollisuuden keskittymistä. Tila työllistää tällä hetkellä yrittäjäperheen ja urakoitsijoita. Tilan päätuotantokasvi on öljyhamppu-Finola. Hamppua on viljelty vuodesta 2010 lähtien ja tila on yksi hamppuviljelyn uraauurtavista toimijoista.”

Hamppu ei ole mikään uusi viljelyskasvi Suomessa. Itsehän ymmärrän maanviljelystä tai sen perinteistä vähemmän kuin sika polkupyörästä, joten *google google*: Hamppu on itse asiassa näemmä ensimmäisiä Suomessa viljeltyjä kasveja. Ensimmäiset merkit hampunviljelystä ovat yli neljätuhatta vuotta ennen ajanlaskun alkua (kertoo Wikipedia). Ei siis mikään ihan uusi juttu, mutta ilahduttavalla tavalla trendannut viime vuosina.

Öljyhampun ravintoarvo on hyvä monestakin syystä. Kuorimattomasta hampunsiemenestä neljäsosa on proteiinia, kuoritussa kolmannes ja hamppuproteiinissa sitä on jopa puolet. Hampun proteiinit sisältävät kaikkia ihmiselle välttämättömiä aminohappoja (peittoaa kasviproteiineista muun muassa soijan aminohappokoostumuksen) ja sen sisältämä rasva on suurimmaksi osaksi monityydyttymättöntä. Hampunsiemen sisältää huikeat 27,6 grammaa ravintokuitua.

100 g kuorimatonta/ kuorittua hampunsiemen sisältää (Fineli.fi):

  • 2,7 / 2,4 g hiilihydraatteja (imeytyviä)
  • 27,6 / 4 g kuitua
  • 24,6 / 33 g proteiinia
  • 32,9 / 53,9 g rasvaa

Hampusta valmistetut elintarvikkeet ovat olleet perheessämme käytössämme jo pitkään ja pidän näistä herkullisista, monipuolisista ja ravitsemuksellisesti oivallisista tuotteista kovasti.

Hamppuproteiini on miedon makuista ja sillä tekee smoothiesta kokonaisen aterian käden käänteessä. Olen kokeillut korvata tällä myös osan jauhoista ja se toimii loistavasti myös VHH-leivonnassa!

Kuoritut hampunsiemenet ovat ihanan kermaisia ja helppokäyttöisiä. Ripottele puuron päälle tai salaattiin, blendaa smoothieen tai valmista siemenistä hamppumaitoa.

Hamppurouhe on kätevä kuitulisä: lisää sämpylöihin tai sekoita esimerkiksi granolan joukkoon.

Miedonmakuisesta hamppuöljystä saat vaivatta monipuolisen annoksen tyydyttämättömiä rasvahappoja. Nauti hamppuöljy kuumentamattomana.

Kokonaiset hampunsiemenet paahtuvat pähkinäiseksi öljyttömällä pannulla ja ovat ovat herkkua, joka maistuu lapsillekin ruoan päälle ripoteltuna sekä hedelmäsoseiden päällä erilaisten marjajauheiden kanssa. Kokonaisten hampunsiementen lyhyt idättäminen lisää niiden ravintoarvoa, lue lisää käyttövinkkejä ja ohjeita Vegaaniliiton sivuilta: Hamppua kitaan.

Huomaa myös, että Impolan Kasvitila tuottaa paitsi erilaisia hampputuotteita ja gluteenitonta kauraa myös hamppukosmetiikkaa ja camelinaöljyä. Camelinaöljy on tuote, joka ihme kyllä tuntuu hieman jääneen vaille sille kuuluvaa kunniaa.

Camelinaöljyn rasvahapoista yli puolet on monityydyttämättömiä ja se peittoaa kylmäpuristetun rypsiöljyn omega3-pitoisuudessaan mennen tullen. Finelin tietokannassa ei näytä olevan valitettavasti vielä tietoja camelinasta, joten tarkkoja tietoja rasvahappojen jakaumista saa tähän nyt linkitettyä. Ravitsemustieteen kurssin luentomateriaaleista löysin tämän konkretisoinnin: 2000 kcal/ vrk ruokavaliossa saadakseen suositusten mukaisen määrän, eli kaksi grammaa omega3:siin kuuluvaa alfalinoleenihappoa (= välttämätön rasvahappo), tulee rypsiöljyä nauttia reilu ruokalusikallinen (18 g), kun taas camelinaöljyä riittää 1 tl (5 g). Mielenkiintoinen tulos on myös Itä-Suomen yliopistossa on muutama vuosi sitten toteutetussa tutkimuksessa todettu camelinaöljyn kolesterolia laskeva vaikutus henkilöillä, joiden glukoosiaineenvaihdunnassa oli häiriöitä.

Camelinaöljyyn kannattaa siis tutustua – ihan nyt jo siitäkin syystä, että ainakin oma ihoni kaipaa entistä enemmän myös sisäistä voitelua muun muassa jatkuvan käsien pesun johdosta. Impolan Kasvitilan tuotteisiin voit tutustua ja tilata heidän verkkokaupastaan (yli 50 € tilaukset ilman toimituskuluja).

Erikoisen Hyvää sivustolle on tulossa viljattoman vähähiilihydraattisen leivän ja hamppugranolan reseptit sekä mahtavan tuotepaketin arvonta, joten kannattaa siis pysyä kuulolla ja laittaa Erikoisen Hyvää Instagram– ja Facebook-sivut seurantaan!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: